tiistai 11. tammikuuta 2011

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uuden vuoden alkaminen on aina iso asia. Muutos parempaan. Sitä tekee aina itselleen lupauksia, jotka kantavat kohti sitä täydellistä elämää. Joten olihan sitä pakko tehdä jotain lupauksia...:)

Lupasin itselleni, että yritän opetella elämään täysillä. Tänä vuonna tavoitteeni on matkustella ja nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Ja yleensäkkin kokea kaikkea uutta. Jotta pääsen tavoitteeseeni, se vaatii  parempaa rahankäyttöä. Siksi yritän jättää turhan tuhlailun pois ja keskittyä vain niihin asioihin, jotka oikeasti ovat tärkeitä. Haluan myös oppia tekemään upeita löytöjä kirppiksiltä! Ja tämähän kulkee käsi kädessä säästämisen kanssa ja on vielä ekologista!

Hankintalistalla tälle vuodelle ovat Tory Burchit ja joku laadukas ja tyylikäs nahkalaukku kuten Bayswater, joka pitää vielä johtoasemaa.




Matkatoiveita ovat ainakin Kreikka, jossa rakas ystäväni on tällä hetkellä töissä, sekä joku Euroopan maa. Kesällä on tavoitteena suunnata Kreikkaan viikoksi tai kahdeksi. Suunnitelmissa on lähteä saarihyppelemään sekä tehdä kaikkea muuta kivaa ystäväni kanssa. En malta odottaa! Ennen kesäloman alkua olemme poikaystäväni kanssa suunnitelleet lähteä jonnekkin, ja Lissabon on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Ensin pitää kuitenkin hoitaa rahoitus kuntoon!:) Unelmia pitää olla, muuten tässä elämässä ei pääse eteenpäin!:)



Olen muuten taas kiinnostunut todella paljon leipomisesta! Takavuosien harrastus on taas palannut siis. Viikonloppuna leivoin helkkarin hyviä biscotteja! nam. Ehkä laitan reseptin tännekkin jossain vaiheessa.

Mutta nyt kiitos ja kumarrus. Tämä tyttö rupeaa syömään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti