maanantai 18. huhtikuuta 2011

Matkaterkut

Vaikka on ihanaa olla taas kotona, oli Belgia ja Pariisi aivan mahtavia! Matkakuume vaan paheni! Sää suosi melkein koko matkan ajan. Alkuviikosta Belgiassa oli hiukan epävakaata, mutta loppuviikosta lämpeni ihan urakalla ja silloin pystyikin olemaan ballerinoissa, hameessa ja topissa. Oi sitä ihanaa autuutta! Pariisissa oli reilusti yli +20 ja siellä hihhuloitiin myöskin päiväsaikaan ihan hamosessa ja topissa!

Belgiaa kohtaan mulla ei ollut mitään suurempia odotuksia, koska se ei varsinaisesti ole kuulunut unelma matkakohteisiin. En kyllä ymmärrä, että miksi, koska se oli todella ihana maa. Pääsimme vierailemaan Louvain la neuvessa, Brysselissä, Liegessä, wavressa ja jossain pienemmissä paikoissa. Maa oli täynä mitä ihanempia rotisko taloja, joista olisin halunnut kunnostaa aika lailla kaikki! Huomaa aika selkeästi, että on kevät, koska on taas tälläinen "pesänrakennusvietti"!

Belgissa saa todellakin maailman parhaita vohveleita. Siellä on kahdenlaisia vohveleita: De Brussels ja De Liege. De Liege-vohvelit ovat ainakin mun mielestä parempia, koska niissä taikina on makeampi kuin De Brussels yksilöissä. Taikina josta vohvelit tehdään on muuten täysin erilainen kuin täällä Suomessa. Taikinan koostumus lähentelee pullataikinan koostumusta ja ne onkin sellaisia turvonneita palleroita ennen kuin ne raudalle heitetään. Parhaimmillaan vohvelit ovat aivan naturelleina! Alla on kuitenkin kuva puoliksi syödystä Liege-vohvelista suklaan kera.


Nyt lähden ulos lenkkeilemään, koska on niin ihana ilma!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Bryssel

Huomenna tosiaan lähden kohti Brysseliä ja sitten loppuviikosta otamme Brysselistä junan kohti Pariisia! Tältä matkalta odotan paljon hienoja nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, kivoja tyyppejä sekä yleisestikkin ihanaa aikaa! Shoppailut saattaa jäädä vähän vähälle huonon taloustilanteen takia.:(



Cute cupcakes

Tein noin viikko sitten suloisia cup cakeseja (mikä lie on oikea taivutus:D) ja niistä tuli oikein hyviä ja makeita. Niiden jälkeen ei kyllä tehnyt yhtään mieli syödä mitään makeaa! Ja se on harvinaista minulle.:) Ohjeen sain jauhotsuussa- blogista.




Tässä on ohje!

Suklaa-cupcakes
(n. 12-18 kpl)

3 munaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
1 dl kermaviiliä
2 rkl kylmää kahvia
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
100 g tummaa suklaata (70 % kakao)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Sulata voi ja sekoita se kermaviilin ja kahvin kanssa ja lisää kananmunaseokseen.
Sekoita kuivat aineet ja kääntele varovasti seoksen joukkoon.
Sulata suklaa ja lisää taikinaan.
Täytä 2/3 vuoasta taikinalla ja paista 175°C:ssa n. 20-25 min.
Anna jäähtyä ennen koristelua.

Kuorrutus:
120 g pehmeää voita
10 dl tomusokeria (minä käytin vain 8 dl tomusokeria)
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kuumaa kahvia
Sekoita tasaiseksi seokseksi voi, tomusokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja tuorejuusto.
Lisää lopuksi kahvi.
Levitä tai pursota kuorrute kakkusten päälle ja koristele halutessasi.


Kannattaa kokeilla!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ihana Malin!


Malin Akerman on hyvin tyylikkäänä tässä kuvassa! Huomaa hieno koru!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lisää Laurenia

Juuri tähän tyylin ajattelin uutta hamettani käyttää, kun säät sallii sen täällä Suomessa...tai sitten Pariisissa!:)




lauantai 26. maaliskuuta 2011

Shoppailua

Tuossa taannoin kokosin kollaasia kevään himotuksista ja sinne pääsi musta hiukan levehelmainen hame. Halusin ilmoittaa teille, että nyt se on hankittu! Löysin juuri oikeanlaisen yksilön Zarasta (joka on muuten täynnä toista ihanampia hameita, mekkoja, bleisereitä, lista on loputon!). Tässä kuvaa samasta hameesta eri värissä.



Rosie

Rosie Huntington näyttää aivan mahtavalta tässä yksinkertaisessa asussa! I love it! Farkut ja ballerinat yhdistettynä mc-takkiin on puhdasta täydellisyyttä!Mc-takista puheen ollen, minun kaapistani uupuu kyseinen ihanuus! Tässä vaiheessa monen suu varmaan loksahtaa auki ihmetyksestä. I know:(

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Skirts, skirts, skirts

Pitkä ja kylmä talvi on jättänyt minuun syvän jäljen ja se ilmenee mekko ihannointina!:) Tässä vähän inspiskuvia.





maanantai 21. maaliskuuta 2011

Olenko tylsä?

Tässä ovat kevään himotukset, jotka ovat pyörineet ostoslistalla jo jonkin aikaa. Olenko ainut kenet kevät saa täysin sekaisin, puhumattakaan kevätvaatteista. Tulee ihan huono omatunto, koska voisin vain shoppailla ja nauttia kevään ensi säteistä! Tule jo kunnon kevät!

veska

Tämä on kyllä super söpö laukku. H&M vastasi rukouksiini, koska hakusessa on ollut kiva kesälaukku.


Oikein girly girly veska!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Paris

VIHDOINKIN! Olen siis vihdoinkin matkaamassa ikuisen rakkauden kaupunkiin! Tältä matkalta odotan eniten upeita kuvia, viiniä, kokemuksia ja macaronseja! Mitään suurta ostoslistaa en ole itselleni tehnyt, mutta haluaisin tuoda Ladureen macaronsseja sekä jotain hienoja kuvia, jota voisi kehystää!



Kevät tyylejä

Ihanaa! Tuntuu vihdoin siltä, että kevät on saapumassa. Asfaltti rupeaa näkymään lumen ja jään alta ja aurinko lämmittää ihanasti. Odotan sitä hetkeä, kun voin sujauttaa ballerinat jalkaan ja lähteä kaupungille nauttimaan keväisestä iloisuudesta. Jej!



tiistai 1. maaliskuuta 2011

Bleiseri hakusessa

Tällaiselle ihanuudelle olisi tilaa minun vaatekaapissani! Se on ihanan mehukas ja tuo kevään heti mielelle!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Nami smoothie

Tänään tuli kaamia himo Smoothiehin, joten tekaisin mango-banaani-puolukka smoothien. Hyvää oli! Citymarketista löytyi käteviä pakaste mangopaloja ja puolukoita olikin jo omasta takaa, kiitos äidin!

Kokonaisuudessa laitoin tähän:

1 banaani
n. 1 dl puolukoita
n 2 dl mangopaloja
loraus tai kaksi mehua
1 dl jugurttia
1 rkl sokeria

Mitat ovat aika suuntaa antavia, koska survoin tehosekottimeen aineksia ihan fiiispohjalta.:)

Ihana Rachel

Ihailen naisia ja miehiäkin, jotka onnistuvat näyttämään ajattoman tyylikkäiltä AINA! Tässä on taas hyvä esimerkki upeasta lookista. Odottelen, että kevät aurinko rupeaisi paistamaan, jotta voisin kaivaa omat Ray Banini laatikosta ulos tositoimiin!

Boyfriend jeans

Että nämä näyttää hyvältä!

torstai 3. helmikuuta 2011

A Conscious collection– Sustainable style at H&M

Tälläsiin ihanuuksiin törmäsin! Viime kevään Garden collection vei sydämmeni ja nyt on tulossa samanlaista mallistoa vähän eri nimellä, mutta samalla aatteella! Olisipa jo kevät!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tyylikkäästi treenaten!

Kun minä menen lenkille, päälläni ovat ikivanhat kollarit ja huppari. Niillä vaatteilla en haluaisi tulla nähdyksi julkisesti, mutta valitettavasti tulen. On ehkä aika hankkia vaatekaappiin hyviä juoksutrikoita ja toppeja, jotka tekisivät kuntoilusta hauskempaa ja mukavempaa!





Näiden naisten kropat voisin ottaa myös, kiitos!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Nice and simple



Uusi tukka

Elikkäs uusi hiusväri on hakusessa ja blondimpaan suuntaan ollaan ehkäpä menossa. Nykyään mulla on punertavanruskeat hiukset, mutta nyt olisi kiva kokeilla jotain aivan uutta. Olen ollut todellinen pussy hiusväri kokeilujen suhteen ja nyt voisi olla aika kokeilla jotain aivan uutta. Onneksi minulla on sisko, joka on todella hyvä kampaaja ja loihtii minulle aina upeat hiukset ILMAISEKSI! Voiko opiskelijalla mennä paremmin?

Tässä visuaalista luonnehdintaa tavoiteväristä:





keskiviikko 26. tammikuuta 2011

H&M spring/Summer

Tälläistä vaatetta on lähtenyt Henkkamaukalta tilaukseen. Mua alkaa jo tämä talvi tympiä ihan kunnolla ja toivon, että kevät tulisi jo! Eniten mua inhottaa se, että sää sahaa koko aika lämpimästä kylmään! Tänään oli taas sellanen aamu, että oli pukeutunut AIVAN väärin ja sen takia olin ikiroudassa koko koulupäivän.

Pikku Myy -nuttura

Tälläisen nutturan haluan oppia väsäämään!