maanantai 18. huhtikuuta 2011

Matkaterkut

Vaikka on ihanaa olla taas kotona, oli Belgia ja Pariisi aivan mahtavia! Matkakuume vaan paheni! Sää suosi melkein koko matkan ajan. Alkuviikosta Belgiassa oli hiukan epävakaata, mutta loppuviikosta lämpeni ihan urakalla ja silloin pystyikin olemaan ballerinoissa, hameessa ja topissa. Oi sitä ihanaa autuutta! Pariisissa oli reilusti yli +20 ja siellä hihhuloitiin myöskin päiväsaikaan ihan hamosessa ja topissa!

Belgiaa kohtaan mulla ei ollut mitään suurempia odotuksia, koska se ei varsinaisesti ole kuulunut unelma matkakohteisiin. En kyllä ymmärrä, että miksi, koska se oli todella ihana maa. Pääsimme vierailemaan Louvain la neuvessa, Brysselissä, Liegessä, wavressa ja jossain pienemmissä paikoissa. Maa oli täynä mitä ihanempia rotisko taloja, joista olisin halunnut kunnostaa aika lailla kaikki! Huomaa aika selkeästi, että on kevät, koska on taas tälläinen "pesänrakennusvietti"!

Belgissa saa todellakin maailman parhaita vohveleita. Siellä on kahdenlaisia vohveleita: De Brussels ja De Liege. De Liege-vohvelit ovat ainakin mun mielestä parempia, koska niissä taikina on makeampi kuin De Brussels yksilöissä. Taikina josta vohvelit tehdään on muuten täysin erilainen kuin täällä Suomessa. Taikinan koostumus lähentelee pullataikinan koostumusta ja ne onkin sellaisia turvonneita palleroita ennen kuin ne raudalle heitetään. Parhaimmillaan vohvelit ovat aivan naturelleina! Alla on kuitenkin kuva puoliksi syödystä Liege-vohvelista suklaan kera.


Nyt lähden ulos lenkkeilemään, koska on niin ihana ilma!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Bryssel

Huomenna tosiaan lähden kohti Brysseliä ja sitten loppuviikosta otamme Brysselistä junan kohti Pariisia! Tältä matkalta odotan paljon hienoja nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, kivoja tyyppejä sekä yleisestikkin ihanaa aikaa! Shoppailut saattaa jäädä vähän vähälle huonon taloustilanteen takia.:(



Cute cupcakes

Tein noin viikko sitten suloisia cup cakeseja (mikä lie on oikea taivutus:D) ja niistä tuli oikein hyviä ja makeita. Niiden jälkeen ei kyllä tehnyt yhtään mieli syödä mitään makeaa! Ja se on harvinaista minulle.:) Ohjeen sain jauhotsuussa- blogista.




Tässä on ohje!

Suklaa-cupcakes
(n. 12-18 kpl)

3 munaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
1 dl kermaviiliä
2 rkl kylmää kahvia
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
100 g tummaa suklaata (70 % kakao)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Sulata voi ja sekoita se kermaviilin ja kahvin kanssa ja lisää kananmunaseokseen.
Sekoita kuivat aineet ja kääntele varovasti seoksen joukkoon.
Sulata suklaa ja lisää taikinaan.
Täytä 2/3 vuoasta taikinalla ja paista 175°C:ssa n. 20-25 min.
Anna jäähtyä ennen koristelua.

Kuorrutus:
120 g pehmeää voita
10 dl tomusokeria (minä käytin vain 8 dl tomusokeria)
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kuumaa kahvia
Sekoita tasaiseksi seokseksi voi, tomusokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja tuorejuusto.
Lisää lopuksi kahvi.
Levitä tai pursota kuorrute kakkusten päälle ja koristele halutessasi.


Kannattaa kokeilla!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ihana Malin!


Malin Akerman on hyvin tyylikkäänä tässä kuvassa! Huomaa hieno koru!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Lisää Laurenia

Juuri tähän tyylin ajattelin uutta hamettani käyttää, kun säät sallii sen täällä Suomessa...tai sitten Pariisissa!:)




lauantai 26. maaliskuuta 2011

Shoppailua

Tuossa taannoin kokosin kollaasia kevään himotuksista ja sinne pääsi musta hiukan levehelmainen hame. Halusin ilmoittaa teille, että nyt se on hankittu! Löysin juuri oikeanlaisen yksilön Zarasta (joka on muuten täynnä toista ihanampia hameita, mekkoja, bleisereitä, lista on loputon!). Tässä kuvaa samasta hameesta eri värissä.



Rosie

Rosie Huntington näyttää aivan mahtavalta tässä yksinkertaisessa asussa! I love it! Farkut ja ballerinat yhdistettynä mc-takkiin on puhdasta täydellisyyttä!Mc-takista puheen ollen, minun kaapistani uupuu kyseinen ihanuus! Tässä vaiheessa monen suu varmaan loksahtaa auki ihmetyksestä. I know:(